Jäsenemme, Aino Riekkolan puhe Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistyksen puolesta

Janakkalan lukion itsenäisyyspäivä- ja ylioppilasjuhlassa 5.12.2025.

Valokuva: Kaija Loikkanen

Mistä nousee seuraava sukupolvi? Lapsista, jotka imevät itseensä kaiken sen elämän, minkä ympäristö heijastaa.

”Pienokainen elää uusista vaikutuksista kuin perho elää auringosta”, sanoo Topelius.

Eikö meidän velvollisuutemme ole pitää huolta, että he elävät sellaisten vaikutteiden keskessä, joista he saavat ituja kansalaiskuntoon, epäitsekkyyteen, urhollisuuteen ja kaikkiin niihin hyveisiin, jotka tekevät heistä kansan arvokkaisuuden ylläpitäjiä, maan suuruuden suojaajia.

Lotat, tuntekaamme velvollisuudeksemme tukea pientä taimistoamme, antaa sille valoa ja lämpöä, jotta siitä kohoaisi kauniskukkaisia kasveja isänmaan iloksi ja onneksi.

• Etelä-Hämeen Lotta Svärd -piirin tyttötyönjohtaja Hagar Sarasto 20.2.1936

Arvoisa juhlaväki,

kiitän Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistyksen puolesta kutsusta tähän hienoon juhlaan sekä mahdollisuudesta pitää juhlapuhe. Aloitin puheeni Etelä-Hämeen Lotta Svärd -piirin tyttötyönjohtaja Hagar Saraston liki 90 vuotta vanhoilla sanoilla, jotka tulivat jokin aika sitten minua vastaan tehdessäni graduni tiimoilta tutkimusmatkaa arkistojen syövereihin. Nuo sanat jäivät mieleeni ja koin tätä puhetta miettiessäni, että vaikka Hagar Saraston sanat koskevat nykyisten ala- ja yläkoululaisten ikäisten tyttöjen parissa tehtyä pikkulottatyötä, halusin osoittaa ne erityisesti teille, hyvät uudet ylioppilaat.

Te olette nyt puhkeamassa nupuista kukkaan sen hoivan myötä, jota olette koulutaipaleellanne saaneet. Teidän opettajanne ovat pyrkineet läpi näiden vuosien tukemaan teitä, antamaan tiedon valoa ja välittämisen lämpöä parhaansa mukaan, jotta teistä kohoaisi kauniskukkaisia kasveja. Nyt te olette nousemassa uutena sukupolvena lukiomaailmasta aivan teille uudenlaisten toimijoiden joukkoon ja te olette jo nyt myös itse uusien taimien kastelijoita, kun teitä kohden ihaillen katsovat teitä nuoremmat odottaen sitä päivää, kun he teidän laillanne saavat asettaa ylioppilaslakin päähänsä. Kuitenkaan se, mitä teillä on annettavana, ei ainoastaan rajoitu teitä nuorempiin, vaan aivan jokaiseen kohtaamaanne ihmiseen. Te olette jokainen ainutlaatuisia yksilöitä, joilla on ainutkertaista annettavaa ympärillänne oleville iästä tai muista ominaisuuksista riippumatta.

Tänään ei täällä Turengissa juhlita ainoastaan lakkiaisia, vaan myös huomista itsenäisyyspäivää. Kuten huomata saattaa, on meillä lottaperinteen vaalijoilla päällämme lottapuvut, joita nykypäivänä näkee lähinnä kenties museoissa tai jo hyvin iäkkäiden sotasukupolven edustajien yllä. Se kertoo suuresta muutoksesta, joka maassamme on käynnissä. 99-vuotiaita ovat ne sotaveteraanit, jotka viimeisenä ikäluokkana kutsuttiin rintamalle, nuorimmat lotat ovat samaa ikää ja nuorimmat pikkulotat ovat noin kymmenen vuotta nuorempia. Ketkä kertovat heidän tarinaansa, kun sotasukupolvesta on jäljellä enää vain muutamia tuhansia naisia ja miehiä, ja harvassa ovat he, jotka pystyvät itse tarinaansa kertomaan? Ketkä pitävät huolen siitä, etteivät sodan kauhut pääse täällä Pohjolassa toistumaan ja meidän puolestamme taistelleiden ja työtä tehneiden tarinat unohtumaan? Me. Kertojia olemme me, me kaikki tässä salissa ja sen ulkopuolella.

Te, pian lakitettavat ylioppilaat ette ole ainoastaan uusi ikäluokka yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, välivuotta aloittamassa tai jollain muulla valitsemallanne tiellä. Te olette ja me kaikki muut nuoret olemme myös uusi sukupolvi vähitellen alkavalle perinneaikakaudelle siirryttäessä, kun vastuu sotasukupolven perinnön välittämisestä eteenpäin on rauhan ajan Suomessa eläneillä sukupolvilla, ja nuoria tarvitaan tässä työssä erityisesti, jotta sotasukupolven hengen liekki ei sammuisi.

Kirjoituksessaan, josta alun lainaus oli, Hagar Sarasto selostaa vuonna 1935 täällä Etelä-Hämeessä tehtyä tyttötyötä, mutta näen, että puheen tyttötyöstä voisi kääntää myös perinnetyötä koskevaksi. Sarasto kirjoittaa seuraavaa:

Ovatpa tosiaan vielä isänmaanystävätkin taipuvaisia osoittamaan kylmäkiskoisuutta ja pitämään tyttötyötä ”turhana”. Ja kuitenkin kaikki me olemme valmiit puhumaan seuraavien polvien velvollisuuksista säilyttää, kehittää, jatkaa isänmaallisessa mielessä kaikkea sitä, minkä perinnöksi jätämme.”

Sarasto siis tässä painottaa, että tyttötyön suurimpia tarkoituksia on se, että seuraava sukupolvi saa osakseen ymmärryksen kansalaiskunnon, urhoollisuuden ja epäitsekkyyden tärkeydestä, jotta pikkulotat voisivat niin ylläpitää kuin viedä eteenpäin heitä edeltäneen sukupolven saavutuksia. Vuonna 1935, jota Saraston kertomus käsittelee, nuorimmat pikkulotat olivat syntyneet kahdeksan vuotta aikaisemmin eli vuonna 1927. Tuona vuonna syntyneet ovat nuorimpia tänä päivänä elossa olevia lottia. Näin heille on opetettu ja tätä esimerkkiä he myös meille ovat näyttäneet ja näyttävät edelleen. Ketkä olisivatkaan urhoollisempia, epäitsekkäimpiä ja omat kansalaisen velvollisuudet parhaiten tuntevia kuin maamme itsenäisyyttä puolustaneet ihmiset?

Kuulemme, kuinka sotasukupolvi pyytää, ettei heidän meille jättämä perintönsä sammuisi koskaan. Heidän pyyntönsä jäävät kuitenkin vaille merkitystä, jos suljemme niiltä korvamme ja ainoastaan näin itsenäisyyspäivän alla päivittelemme sitä, kuinka veteraanit eivät moninaisista syistä enää olekaan itsenäisyyspäivän varsinaisessa juhlallisuudessa. He ovat työnsä tehneet, ja erityisesti me nuoret olemme sen työn jatkajia. Heidän vahva henkensä ja sisukkuutensa ympäröivät meitä ja voimme kaikki omien kykyjemme mukaan pitää sitä henkeä yllä. Eikä perinnetyötä tehdä suinkaan vain menneisyyteen katsomalla, vaikka se kenties olennaisinta onkin, vaan myös tulevaisuuteen suuntaamalla ja nykyisyyttä ylläpitäen.

Olemalla tietoisia oman maamme ja maailmamme asioista, olemalla aktiivisia kansalaisia, kuuntelemalla muita ja tekemällä parhaamme, on mahdollista vaalia edeltäneiden sukupolvien työtä ja perintöä. Olemalla yhtä urhoollisia ja epäitsekkäitä kuin sotasukupolvi, emme heitä hukkaan kaikkea sitä, mitä meidän eteemme on tehty, vaan viemme sitä työtä eteenpäin lisäten siihen oman panoksemme tulevia sukupolvia varten, joita kohtaan meillä on myös velvollisuus ja kukin voi omalla kohdallaan miettiä, kuinka tätä perintöä vaalisi.

Haluan antaa jokaisen sydämeen tutkittaviksi vuoden 2024 lotan Eva Lintusen sanat:

Lottahenki ei koskaan häviä, rakkaus ei koskaan sammu. Tulesta jää aina hiillos, jos puhallat siihen hiukan, se syttyy uudelleen.

Hyvät ylioppilaat, te olette nyt yhä vahvemmin tekijöitä tässä maailmassa. Teillä on nyt kauniskukkaisiksi kasveiksi kasvaneina mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälainen on tulevaisuuden Suomi, ja yhteen hiileen puhaltamalla on tulen uudelleen liekkiin leimahtaminen aina helpompaa. Toivon suuresti, että puheestani jäisi teille ja jokaiselle kuulijalle käteen ennen kaikkea tunne kyvykkyydestänne ja merkityksestänne. Te pystytte aivan mihin tahansa ja maailma odottaa teitä. Koko Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistyksen puolesta onnittelen teitä tänään lakitettavia oikein lämpimästi ja toivotan kaikille hyvää tämänpäiväistä juhlaa sekä huomista itsenäisyyspäivää. Älkäämme koskaan päästäkö saamaamme liekkiä sammumaan.