Sääksmäen Reserviläiset ry arvot ja toiminta

Suomen katu-uskottavin Airsoft-alue

SIL logo
Huittulantie 327

37700 Valkeakoski

AIRSOFT LAJIESITTELY JA SÄRES-CENTER

15.6.2023

Airsoft-taistelupelissä voi kerrata hauskapidon ohessa monia sotilaan perustaitoja

Airsoft on joukkuepeli, jossa osapuolet kilpailevat siitä, kuka voittaa replika-aseilla käytävän taistelun. Laji on lähtöisin Japanista, josta se on rantautunut Suomeen 1980-luvun lopulla. Vuosikymmenten kuluessa airsoftista on kasvanut Suomessa niin lasten kuin aikuisten suosima harrastus. Airsoftia pelataan useimmiten viikonloppuisin järjestettävissä muutaman tunnin mittaisissa peleissä.

Pelissä pääsee haastamaan itsensä ja vastapuolella olevat pelitoverit. Strategian suunnittelun ja hiljaisen hiippailun jälkeen vastustajan yllättäminen on jännittävä ja onnistumisen kokemuksia tuottava elämys.

Airsoft-aseet ovat matalatehoisia ilma-aseita, jotka muistuttavat ulkonäöltään ja mitoiltaan tuliaseita. Biomuovista valmistettavat kuulat ladataan aseiden lippaisiin, ja liipaisinta painettaessa kuula saatetaan matkaan piippuun johdetulla paineella. Paine saadaan aikaan ponnekaasun tai mäntäkoneiston avulla. Aseen mäntäkoneisto viritetään asemallista riippuen joko sähkömoottorilla tai lihasvoimalla. Airsoft-kuulat kantavat asemallista riippuen noin 30–90 metriä.

Airsoft-pelissä on tyypillisesti kaksi osapuolta, jotka pyrkivät osumaan kuulilla vastustajiin, jolloin osuman saanut pelaaja putoaa pelistä pois ja siirtyy taukoalueelle. Vaikka airsoft on urheilua, se ei ole pääsääntöisesti tuloskeskeinen, vaan sen sijaan hyviä elämyksiä tavoitteleva laji. Tästä syystä airsoftia voi pelata lukemattomilla erilaisilla sääntövariaatioilla. Paikallisyhdistysten säännöllisessä viikkotoiminnassa pelataan tyypillisesti yksinkertaista peruspelimuotoa, lipunryöstöä tai puolustushyökkäyspeliä.

Säännöllisten viikkopelien lisäksi Suomessa ja ulkomailla järjestetään erillisiä erikoistapahtumia, joita kutsutaan skenaariopeleiksi. Skenaariot on rakennettu useimmiten jonkinlaisen taustajuonen ympärille, joiden teemoina voivat toimia kuvitteelliset tai historialliset konfliktit. Skenaariopelit kestävät yleensä 1–4 vuorokautta. Skenaarioissa sääntöjä ja tehtävien haastavuutta voidaan kasvattaa pidemmän peliajan ansiosta, jolloin peli sisältää paljon myös pitkäjänteistä tiedustelua, suunnistamista ja metsässä selviytymistä osana omaa ryhmää, joukkuetta tai komppaniaa.

Airsoft-peleihin voi mennä mukaan matalalla kynnyksellä ilman aiempaa lajin tuntemusta. Tietoa järjestettävistä peleistä löytyy paikallisyhdistysten verkkosivuilta sekä muun muassa kuulaportti.fi -palvelusta. Useimmat paikallisyhdistykset tarjoavat aloittelijoille myös lainavarusteita. Tärkein varuste pelissä on airsoft- tai sotilaskäyttöön tarkoitetut silmäsuojaimet. Lisäksi välttämättömiä ovat jonkinlainen airsoft-ase sekä kuulat, joita kuluu muutaman tunnin kestoisessa pelissä yleensä joitain satoja kappaleita. Lisätietoa lajista sekä varusteista saa myös esimerkiksi alan erikoisliikkeestä Atom Airsoftista, www.atom-airsoft.fi/aloittelijan-opas/, joka on koonnut nettisivuilleen myös kattavan oppaan lajista kiinnostuneille.

 

KUVA 1. Suomalaisia pelaajia Berget-tapahtumassa Ruotsissa. (Kuva: Ehasa ry)

KUVA 2. Komppania airsoft-peliajoneuvoilla liikkuvia pelaajia odottamassa käskyä tehtävälle siirtymiseen. (Kuva: Ehasa ry)

Kirjoittaja: Sakari Vyyryläinen, Atom Airsoft Oy

 

Action Air kehittää ampumataitoa ja aseenkäsittelyä

Kaasutoimisella muovikuula-aseella ammuttava Action Air on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, eikä ihme. Kalusto on lupavapaata, melko edullista, ja vauhtia riittää. Kelistäkään ei tarvitse murehtia, koska lajia harrastetaan yleensä sisätiloissa. Monelle ruutipracticalin harrastajalle laji toimiikin erinomaisena talviharjoittelumuotona ulkoratojen ollessa lumihankien peittämänä. Lajissa käytettävät aseet ovat painoaan myöten niin täydellisiä replikoita ruutikäyttöisistä esikuvistaan, että ammattilaisenkin on monesti vaikea erottaa, onko kyseessä ruutiase vai muovikuula-ase.

Action Air -pistooli on kansainvälisesti erittäin kovatasoinen laji, jonka SM-kilpailut on ammuttu vuodesta 2014 alkaen joka vuosi ja lajin ensimmäisen MM-kilpailu ammuttiin 2018 Hong Kongissa. Action Air -kivääri puolestaan on practicalin lajiperheessä uusi tulokas, jonka kansainvälinen lajiliitto hyväksyi sen viralliseksi lajiksi keväällä 2023. Action Airin säännöt ovat muutamaa aseen toiminnasta johtuvaa poikkeusta lukuun ottamatta samat kuin ruutiaseilla ammuttavassa practicalissa. Merkittävimmän poikkeuksen muodostaa niin sanottu pysäytyslevy, johon ammutaan aseman viimeinen laukaus, ja joka pysäyttää kellon kertoen suoritukseen käytetyn ajan. Itse ampumisessa suurimpina eroina ruutipracticaliin on rekyylin vähäisyys sekä hiljainen laukausääni. Aseenkäsittely, ampuminen, lippaanvaihdot jne kuitenkin tapahtuu täysin samoin, kuin ruutiaseilla ammuttaessa.

Kuva 3 : Tampereen Urheiluampujien Oskari Sivula ampuu liikkeestä TaU Action Air L2 talvikisan pitkällä ampumaohjelmalla

Action Airissa, kuten muissakin toiminnallisen ammunnan lajeissa, urheilija liikkuu radalla ampuen eri suuntiin sijoitettuja maaleja. Osa maaleista on paperisia tauluja, osa ns kovia maaleja. Paperimaaliin ammutaan (lähes) aina kaksi laukausta, joista molemmista ampuja saa osuman hyvyydestä riippuen 1-5 pistettä. Kovat maalit on Action Airissa valmistettu useimmiten muovi- tai teräslevystä, ja ne kaatuvat, kun kuula osuu niihin. Kaatuvasta maalista ampuja saa 5 pistettä eli saman pistemäärän kuin paperitaulun keskialueeseen ammutusta osumasta. Lyhimmillään yksi ampumaohjelma sisältää kahdeksan laukausta ja pisimmillään 32 laukausta. Mikäli ampuja ei osu maaliin ensimmäisellä yrittämällä, ei hätä ole sen näköinen. Paikkalaukaukset ovat sallittuja, eikä niistä rankaista. Lippaan saa myös vaihtaa niin usein kun kokee tarpeelliseksi. Kello kuitenkin käy, ja kuten muissakin IPSC-lajeissa, ammutut pisteet jaetaan suoritukseen käytetyllä ajalla. Siksi lipasta usein vaihdetaan juostessa ja riittävän huolellisesti tähdätty osuma tuottaa käytännössä aina paremman tuloksen, kuin useampi sinne päin räimäisty laukaus. Action Airissa suoritusnopeuden merkitys on suurempi kuin ruutilajeissa. Pelkkä nopeus ei kuitenkaan riitä, jos osumat eivät ole riittävän hyviä.

Kuva 4: Ruutipracticalia kiväärimaajoukkueessa ampuva Lilian Telanne harjoittelee paljon myös Action Airilla, koska laukauksen hinta on edullinen, rata on aina auki ja säästä ei tarvitse murehtia.

Kuten edellisessä kappaleessa mainittiin, urheilija liikkuu asemakuvauksessa määritellyllä alueella ja ampuu moneen suuntaan. Liikkeestä ampuminen on lajissa yleistä, joskus ammutaan jopa juostessa. Tämä toiminnalliselle ammunnalle ominainen piirre asettaa vaatimuksensa turvallisuudelle, ja jokaiselta lajin harrastajalta vaaditaan niin kutsutun Turvallisen Ampujan kurssin suorittaminen. Kilpailuihin osallistumisen edellytyksenä on turvallisen ampujan status sekä SAL-lisenssi. Lisäksi useimmat ampumaseurat edellyttävät yleisille harjoitusvuoroille osallistuvilta turvallisen ampujan statuksen ja lisenssin. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä lajiin pääsee tutustumaan ja harrastusta aloittelemaan ennen kurssiakin. Ikärajaa harrastuksen aloittamiselle ei ole; lajin voi aloittaa siinä kohtaa, kun voimat riittävät kannattelemaan asetta. Usein 6-vuotiaan keskittymiskyky ei vielä riitä pitämään aseen piippua kohti maalialuetta, mutta monella 8-vuotiaalla alkaa jo riittämään.

YouTube -linkki: https://www.youtube.com/watch?v=r87pTkv6AeQ

Kirjoittaja: Oskari Sivula, Tampereen Urheiluampujat

 

SäRes-Centerin alueen kehittäminen airsoftin näkökulmasta

Sääksmäen Reserviläiset Ry ylläpitämää SäRes-Centeriä kehitetään vapaaehtoisvoimin ja tavoitteena on saada rakennettua kansainvälisestikin tunnettu peli- ja tapahtuma-alue. Alueen rakentamisen painopiste on ollut toistaiseksi huoltoalueen (offgame-) kehittämisessä, mutta kuluvana vuonna päästään myös pelialueen osalta vauhtiin.

Kuva 5: SäRes-Centerin aluekokonaisuus (Kuva: Ilkka Saarinen, SäRes)

Huoltoalueen kehittäminen on ollut tärkeää jotta isommille tapahtumille saadaan riittävät fasiliteetit sekä alueelle saadaan myös maksavia asiakkaita. Aluekokonaisuuden vuosikustannukset ovat noin 10 000€ luokkaa ja tätä varten tarvitaan erilaisia vuokratuloja, jotta peruspelaajilta ei tarvitsisi pyytää suuria pelimaksuja. SäRes ei tavoittele voittoa toiminnallaan vaan mahdolliset ylisäästyvät rahat käytetään alueen edelleen kehittämiseen. Olemme saaneet merkittävää tukea myös eri järjestöiltä ja sponsoreiltamme.

Alueelle on hankittu merkittävä asiastus ja kykenemme jo nyt järjestämään kahden joukkueen taistelun omilla aseillamme. Myös action-airissa tarvittavien maalilaitteiden hankinta on prosessissa. Alueelle on saatu myös kattava ensiapuvarustus ja tarvittavat johtamisvälineet.

Pelialueen kehittämisessä painopisteenä on vuoden 2023 aikana saada alueen etuosa kuntoon. Alueelle tuleekin siirtymään kesän 2023 aikana vielä kaksi uutta rakennusta sekä nykyiset rakennukset kunnostetaan ja kalustetaan asianmukaiseesti. Syksyllä 2023 pelialueen tulisi olla siisti ja mahdollistaa pelitapahtumat ja action-air kilpailut täysmittaisesti.

Kuva 6: SäRes-pelialueen kehityssuunnielma

A- ja B-talot tulevat Padasjoelta ja niiden kylkeen tulee useita pihavarastoja. “Torialueelle” tulee muutama ajoneuvo parkkiin ja alueen sähkötöiden yhteydessä syntyvä kaivuujäte läjitetään luonteviksi kumpareiksi jotka mahdollistavat etenemisen alueella. Kivikasat on tarkoitus myös pehmittää mullalla, hiekalla ja kuorikatteella.

D-talon, eli tekniikkatalon osalta 2023 kontit saadaan kyllä paikoilleen mutta rahoitus talon 2-kerroksen ja katon rakentamiseksi vielä puuttuu. H- ja E-talot tulevat sitten joskus ja niiden rakenteestakaan ei ole varmuutta. C-talo, eli paloasema saadaan kesän aikana kalustettua, samoin J-talo eli päiväkoti. Päiväkodin osalta on merkittävää, että rakennuksesta on tarkoitus tulla esteetön. Toisin sanoen siellä pitäisi tulevaisuudessa päästä pelaamaan myös pyörätuolissa.

D-talo rakennetaan teollisuuslaitoksen tapaiseksi ja se tulee palvelemaan mm kohteensuojauskursseilla suojattavana kohteena. Rakennukseen tulee ulko-TRA-alue joka ympäröidään Valkeakosken Betonilta lahjoituksena saaduista betoni-legoista rakennettavalla matalalla aidalla. Tämä alue kuvaa teollisuuslaitoksen varastoaluetta. Alueen runkotiestö on kuvassa merkitty punaisella katkoviivalla.

Alueelle tulee sähkö- ja valaistusjärjestelmä: Yksi pääkeskus jossa pääkytkin jolla koko alueelle saa sähköt päälle. Yksi kytkin kääntämällä koko alueelle syttyy valot ja pistorasiasähköt Jokaisessa pylväässä ja rakennuksessa oma kytkin, jolla ko kohteen saa pimennettyä. Rakennusten sisällä harkinnan mukaan lisää valokytkimiä, mutta pyritään pitämään homma simppelinä. Pääasia on, että rakennus saadaan pimennettyä kouluttajan toimesta sen ulkopuolelta. Valaisinpylväisiin tulee voimapistokkeet, jotka on tarkoitettu lähinnä rakentamista varten ja tarvittaessa tapahtumien laajennuksiin.

Kaikki ikkunat tullaan maalaamaan tai teippaamaan kuuramaalilla siten, että niiden läpi ei näe, ja rakennuksiin tulee muutamia avattavia luukku-ikkunoita tunkeutumista varten. Vuodelle 2025 on allakoitu alueen rakentaminen siten, että asutuskeskukseen linnoitettaisiin joukkueen puolustusasema.

Vuonna 2023 aloitetaan myös alueen takaosan linnoitustyöt, jossa tavoitteena on tuottaa joukkueen puolustusasemat 2025 mennessä, sekä kulunvalvontapaikka takaportille.

Kuva 7: Linnoitussuunnitelma

Kirjoittaja: Mika Kajander-Avellán, Sääksmäen Reserviläiset Ry